Sosiaalisen median ähky
Olen käyttänyt sosiaalista mediaa tavalla tai toisella jo niin kauan kuin vain muistan IRC-galleriasta alkaen ja voihan vitsit tuolloin olin vielä nuori! Viimevuodet tai tarkalleen 13 viimeistä vuotta olen käyttänyt instagramia tietyllä tavalla päiväkirjana ja tarkemmin ajateltuna alustana kirjoittaa ja nauttia kauniista kuvista - mutta melko salakavalan huomaamattomasti siihen on jäänytkin koukkuun. Olen nyt varmaan vuoden verran pohtinut some vapaata elämää - ajatus lähti lähinnä siitä että miksi ihmiset laittavat someen julkaisuja (itseni mukaan lukien) joissa kertovat missä ovat ja mitä tekevät ja minne menevät ja mitä pohtivat jne jne - somen sisältö pääasiassa on hyvin kiiltokuvamaista ja yksilökeskeistä kokonaisuutta. Oma elämäni kuten myös someni on näyttänyt elämän kipeämmänkin puolen aina aika-ajoin mutta kokoanisuudessaan some on näyttänyt elämästäni vain murto-osan - kuten varmasti niin monien muidenkin elämästä. Olen ehkä tilassa väliinpudotus ja jokin askel on edessä koska en enää halua jatkaa leikkiä, että ihmiset olettaisivat millainen minä olen tai millainen elämäni on sen perustella mitä someen laitan - vaikka rehellisiä postauksia niin iloisista kuin elämän varjopuolistakin olen laatinut. Uskon ja jaksan uskoa, että ne ihmiset joita minä, elämäni ja ajatukseni kiinnostavat saavat tiedon suoraan itseltäni ❤️ toisaalta koen, etten ole vielä valmis täysin katkaisemaan some kokonaisuutta ja on löydettävä sopiva syke seurata, julkaista ja käyttää aikaa somemaailmassa.
Mikäli käytät somea täyttyy arki helposti huomiotasi hakevista ilmoituksista, toisten päivityksistä yms. Ja sehän on aivoillemme koukuttavaa, jatkuvien dopamiininipiikkien takia. Tämä jos mikä muuttaa ihmisten käyttäytymistä. Kun puhelin piippaa tai ilmoittaa, kun sun jutuista tykätään tai niitä kommentoidaan, se luo kierrettä haluta sitä lisää. Missä aidossa elämässä ruudun toisella puolella voimme saada tuota tarvetta täytettyä ja kokea olevamme aidosti ihana ja riittävä 🥰 Tämän äärellä olen pohtinut omassa elämässä asioitani ja tullut tulokseen että elämäni on todella antoisaa, Rakkaudentäyteistä sekä riittoisaa - elämän makuista ihan siinä arjessa, ilman sosiaalista mediaa.
Aitoja kontakteja, aitoa tunnetta, aitoa elämää
13-vuotta ja yli 1000 julkaisua takanani päätän kuunnella sielua ja sydäntä sekä mieltä ja keskittyä kosketuksissa olemiseen oikean elämän ja maailman kanssa 🙏💚 Somen suhteen alan tehdä ekassa vaiheessa siten, että käytän sitä vain tunnin viikonloppuisin ja tiivis eläminen ruudun ulkopuolella oikeissa kosketuksissa, oikeissa kontakteissa ja oikeissa tilanteissa saa aikaa ja tilaa. Tahdon uskoa, että merkityksellisyys syntyy kuitenkin vain ja loppujen lopuksi aidossa yhteydessä, kehollisessa kosketuksessa, halauksessa, jaetuissa tunteissa ja aidon äärellä. En halua rakentaa elämääni ja tapahtumia siinä siten, että huomaan miettiväni "tästä saa kivan kuvan someen". Minä itse en koe enää tarvetta tykkäyksille, elämäni jatkuvalle esittelylle enkä toistuvalle skrollaamiselle - samalla totean että en ajattele ollenkaan mustavalkoisesti ja some maailmalla on paljon myös hyviä puolia ja monelle se saattaa olla myös aikoa kontakti sosiaalisesti - ei ole siis myöskään tarvetta tuomita ketään asian äärellä mutta oma mielenkiinto siirtyy nyt enemmän aidon elämän puolelle 🤍 olin jo koko kesän ilman somea ja huomasin miten koukussa voikaan olla - käsi hakeutui puhelimelle ja Insta apille. Ajatus oli että jäänköhän jostain paitsi jos en kurkkaa mitä tapahtuu. Melko pian huomasin miten mieli rentoutui - ei jatkuvaa selailua, kuvien otto tuntui vapautuneelta, ei vertailua, aikaa vapautui ja mielikin vapautui. Toivon että päätökseni tuo itselleni oikeita ihmisiä lähemmäksi itseäni - ja mustavalkoinen en ole, ainahan voi palata isommin jos koen että se olikin parempi polku 😍
Blogini on rehellinen, kuvien pintaa raaputteleva intohimoisen kirjoittajan koti
Minulle kauniit asiat, kuvat täynnä muistoja ja tunteita sekä kirjoittaminen on ollut lapsesta asti tärkeitä juttuja. Tiedän, että blogi on hieman last season, mutta en välitä siitä. Tarkoitukseni on uskaltaa raaputtaa kuvien pintaa ja kirjoittaa niiden alla olevista ajatuksista, tunteista ja todellisuudesta. Haluan olla aidosti elämässäni läsnä, kiinni omissa ajatuksissani altistumatta liiallisesti ulkopuolisille vaikuttimille ja nauttia myös yhteydestä kehooni. Olen huomannut että kun skrollaa somea antaa sen sisällön tietyllä tavalla ohjata sinua, mieltä ja kehoa - tämä tapahtuu melko salakavalasti ja huomaamatta ja olemmekin algorytmien sokkeloissa. Somessahan on paljon myös ihanaa ja rauhoittavaa, mieltä avartavaa sisältöä, jota kyllä uskon jääväni kaipaamaan. Tilalle toivon saavani oman ajattelun lisääntymistä, vähemmän huomiota puhelimelle ja enemmän luontoon, kirjoihin, perheeseen ja itseeni. Toivon myös, että opin sietämään paremmin tylsiä hetkiä enkä kaiva puhelinta esiin.
kirjoittaja olen ollut aina - ainoa aine missä pärjäsin lapsena oli äidinkieli koska kirjoitin niin mielelläni! Olen kirjoittanut kirjan tai melkein kokonaan ja harkitsen sen julkaisua koska teksti on hyvin henkilökohtainen. Rakastan runoja, sanoja, lauseita, ajatuksia ja oivalluksia. Kirjoittamisesta en ota paineita - en halua kirjoittaa monimutkaisesti vaan suoraan ja herkästi aitoa ihmisten kieltä jossa on kosketuspintaa. Blogia kirjoittelen silloin kun jaksan, kun tulee tarve kirjoittaa, hyvä ajatus jostain tai haluan jakaa jonkun itseäni puhuttelevan kokonaisuuden. En halua syvällisen syvällistä blogia vaan kirjoittaa myös aivan arkisista asioista kuten ruuhkavuosissa eläminen, äitiys, työnteko, vaimona oleminen ja niin edelleen 😊 paikka minne laittaa välillä ajatuksia, ilman yhtään odotusta tai seuraamista yhdestäkään tykkäyksesrä tai kommentista 😉
Lisää kommentti
Kommentit